ONTELONEULE tasoneuleena
Ei mitenkään turhan simppeli, mutta maltilla opetellun tekniikan avulla aivan ihastuttava tekniikka.
Tekniikan lähtökohtana on neule, jossa neulotaan yhtaikaa kahta neulekerrosta.
MALLINEULE kaikessa yksinkertaisuudessaan:
Neulo 1 silmukka oikein värillä A. Neulo 1 silmukka nurin värillä B. Toista koko kerros neuloen näitä ns silmukkapareja.
Neuloessa tärkeää on pitää langat järjestyksessä ja mielellään hieman erillään toisistaan.
Kun neulotaan värillä A, on lanka etummaisena.
Kun neulotaan värillä B, on lanka takimmaisena.
Ja järjestys pysyy! Ja näin lanka kulkee valmiissa työssä omalla puolellaan 🙂
Eli vielä kerran:
oikea silmukka tehdään aina työn “päällipuolelle” (itseäsi kohden) ja nurja silmukka tehdään aina työn “taustapuolelle” (itsestäsi poispäin)
JA kaikkia ohjeita noudatetaan myös kuviota tehdessä, jolloin vain värit vaihtavat paikkaa!
Värinvaihdossa ole tarkkana, että mahdolliset lankojen kiepsautukset jäävät työn keskelle.
VINK!
tasona tehtävässä työssä kannattaa reunimmaiset silmukat neuloa aina oikein – siisteimmin molemmilla langoilla molemmat silmukat
VINK!
työ on helppo aloittaa luomalla silmukat kaksinkertaisella langalla
Vastaa